1.1.2021

Apua, olen raskaana!

Olin ehtinyt miettiä missä kuukautiset on kun säännöllinen kierto kuitenkin on. Kun ostin raskaustestin olin sillä fiiliksellä ettenhän minä voi olla raskaana kun ehkäsystä on huolehdittu. Ostin myös kalleimman testin jotta se varmasti näyttää oikein ja ajattelin vielä "jos tämä näyttäisi että olisin raskaana, toisin sen apteekkiin takaisin ja sanoisin että tässä on oltava virhe 😨"

Tein perjantaiaamuna 18.12 raskaustestin ja se näytti kahta viivaa tai plussaa mitä ikinä se clearblue testi näyttääkään kun oot raskaana. 

Siinä vaiheessa luin paperia moneen otteeseen, ajattelin että eihän se voi olla - tai niin voihan se. Eihän mikään ehkäisy ole 100%


Kerroin avopuolisolle samantien kun se tuli töistä kotiin. No, eihän se ainakaan iloinen ollut. Ensin se kysyi että olenko jättänyt pillerit syömättä ja sitten se alkoi hokea ettei halua isäksi 21-vuotiaana ja että hän on aivan liian nuori...

No arvata saattaa että siinä oli niin joulut, synttärit kun uudet vuodetkin pilalla, ei me niitä juhlittu, oli muuta mietittävää. 

Tunnekuohuilta ei olla vältytty. Lähinnä ne ovat olleet sentakia että olemme niin eri mieltä tästä asiasta. Itse olen päätökseni tehnyt mutta niin myös toinen osapuoli pysyy kannassaan ettei halua lasta. Vaikka tekee minkä päätöksen, se on väärin silti. Jompaakumpaa ei ole kuunneltu. 

Avopuolisoni ehdotti esimerkiksi adoptiota, jotta mun ei tarvitse keskeyttää raskautta mutta hänen ei tarvitsisi ryhtyä isäksi. Jestas että suutuin...😤
Olen tiennyt aina haluavani äidiksi ja myös sen että se tapahtuisi mielellään ennen 25 ikävuotta. No yllätyshän tämä silti oli, mutta tiesin etten voisi hyväksyä keskeytystä. Koen ettei sille ole "perusteita" sillä en ole huonossa elämän tilanteessa, esimerkiksi juhlisin paljon tai käyttäisin päihteitä. Talouskin on siinä mielessä kunnossa että molemmilla on ammatit ja työpaikat. Kotikin löytyy joka luultavasti sitten myöhemmin menee vaihtoon. 

Lisäksi tiedän ettei kaikki voi saada lasta. Itse näen että lapsia saadaan, ei hankita. Lapsi on lahja. Lapsi on valinnut minut äidiksi ja uskoo minun pärjäävän vaikka tapahtuisi ikäviä asioita. Nyt minulle annetaan jotain, mitä kaikki ei saa ja otan sen ilomielin vastaan. 

11 kommenttia:

  1. Tosi harmillista ettei toinen ole positiivisilla fiiliksellä asiasta, mutta seuraa ehdottomasti omaa sydäntäsi! <3

    VastaaPoista
  2. Ihanasti ymmärrät, minkä lahjan saat. Elämä kantaa aina.

    VastaaPoista
  3. Itselle käynyt samoin, että pillereistä huolimatta tulin raskaaksi. Itse olen ollut aina kova menemään ja tulemaan mutta lapset ovat tuoneet lisää seikkailua elämään. Onnea raskaudesta. Täytyy muistaa, että mieli voi miehellä vielä muuttua jossakin vaiheessa.

    VastaaPoista
  4. Paljon onnea Jasmin <3
    Muista, että päätös on sinun - vaikka toinen sanoisi mitä.

    VastaaPoista
  5. Paljon onnea Jassu!
    Mulla tuli positiivinen aikoinaan jouluna, joten loppukesän vauvaa tulossa sinnekin.
    Kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
  6. Onnellista odotusta! Varmasti aikamoista tunnemyrskyä siellä. <3

    VastaaPoista
  7. Ihanaa, että päädyit pitämään lapsen! Lapsi on todella ainutlaatuinen lahja. Toivottavasti puolisosi myös saa ajatuksensa järjestykseen. Pikkuvauva-aika on raskasta, mutta lapset ovat vain parasta mitä elämässä on! T. Taaperon ja yksiviikkoisen äiti joka tuli myös ensimmäisellä kerralla vahingossa raskaaksi :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi ♥

Blogin kuvat: Iphone 13