Passia hakemassa

Päästiin yhteisymmärrykseen miehen kanssa lapsen passin suhteen. Se kannattaa hankkia. Tai kai se meni enemmänkin niin, että sanoin että passikuva on käyty jo ottamassa ja enään tarvis sun allekirjotuksen. 
Keskusteltiin etten ole lapsen kanssa lähdössä mihinkään ja jos joskus tulee sellaisia ajatuksia, keskustelen hänenkin kanssaan. Tottakai. Asumme samassa talossa joten ihan salaa lähteminen ei onnistuisi edes (heh heh)

Jos ajanvarauksella olisi käyty tunnistautumassa, ajan olisi saanut vasta heinäkuulle. Joten otin riskin ja lähdettiin lapsen kanssa aamulla varhain nappaamaan vuoronumeron ja jonottamaan. 
Olin ottanut varmuuden vuoksi paljon tekemistä, syömistä (ja tabletin) mukaan jos joutuisi odottelemaan monta tuntia. 

Vuoronumeron saatuani, huomaan että ennen meitä on 4 numeroa. Vau! Tosiaanko se menisi näin äkkiä? Kyllä vain. 20 minuuttia ja olimme tunnistautuneet ja ulkona rakennuksesta. Lapsi jaksoi odottaa sen ajan oikein nätisti, hihitteli muille ihmisille.

Tunnistautumiseen meni noin 3 minuuttia, käski katsoa virkailijaan päin ja asia oli sillä selvä. Lapsi kun ei vielä osaa kirjoittaa omaa nimeään, allekirjoitusviiva jäi tyhjäksi. Passi noudetaan 6-8 päivän päästä Ärrältä. 

Meiltä on tosiaan jäänyt kaksi "mammaristeilyä" väliin kun lapsella ei ole passia ollut. Joten nyt mekin päästään muiden lapsiperheiden kanssa risteilylle mukaan! Jee! 

Minkä ikäiselle lapselle olette hankkineet passin?

Voi kuinka odotan...

että mun työsopimukseni päättyy.

Olen jälleen flunssassa ja soitin siitä pomolle eilen aamulla. Vastaus oli suunnilleen "taas kipeenä *tuhahdus* no ethän sä sille mitään voi, mutta voisit kyllä käydä jossain ettei oo mennyt vaikka kauhkoihin.

No, soitin terveysasemalle ja he kirjottivat puhelimitse sairaslomaa tämän viikon. Perusflunssakin saattaa kestää monta viikkoa. Resurssipulasta terveyskeskuksissa nyt puhumattakaan. 
Ei minua kiinnostanut lähteä istumaan aulaan odottamaan josko pääsisi näyttämään että yskittää ja räkä valuu. Onneksi todistuksen sai puhelimitsekin.

Olen ollut pois töistä millon lapseni flunssan vuoksi tai omani. Mielestäni jokaisella on oikeus sairastaa. Tietenkin ymmärrän että töistä puuttuu jälleen yksi kasvattaja lisää mutta minkä minä voin asialle. 

Kun palasin tuohon työpaikkaan syksyllä äitiysloman jälkeen, olin innoissaan - sama tuttu paikka ja hyvä työilmapiiri. 
Mutta joku asia on muuttunut. On tunne että pomoa ei kiinnosta työntekijöidensä hyvinvointi, hän ei tiedä miten meillä menee oikeasti, ja tiuskii huonoina päivinä muille. Kaikilla on huonoja päiviä mutta erityisen pahalta tuntuu jos itse johtaja tiuskii.

Pari viikkoa sitten oli bussilakko. Satuin kysymään häneltä että kun työmatkani koostuu kahdesta eri bussimatkasta että mitenköhän pääsen töihin kun bussit ei kulje. Vastaus oli * en tiedä eikä kiinnosta kun ei kuulu mulle *
Jäin suu auki katsomaan mitä juuri olin kuullut. Ymmärrän ettei se toisaalta kuulukkaan, mutta kyllä se sitten kuuluu jos en saapuisi työpaikalle.

Lopulta johtaja oli soittanut työkaverilleni ja tiedustellut olenko sanonut mitään että pääsenkö tulemaan töihin vai en. Ei sitten minulle vaivautunut soittamaan.

No, aivan sama. Minulle on tullut olo etten enää viihdy tuolla samalla tavalla kuin ennen. Joten kun määräaikainen työsuhteeni päättyy 2.6 en sitä enään jatka. 

Kohti uusia tuulia siis! Mutta sitä ennen olisi vielä 50 työpäivää jäljellä ennen sitä...

1,5v uhma

Poika on 1,5v ja uhma on alkanut. Kun uhma alkoi en osannut arvata miten monta asiaa voisinkaan tehdä väärin. Tai oikein. Mutta silti väärin.

Poika osaa loukkaantua vaikka mistä. Raivarin voi saada aikaan esim pukeutuminen, ulos lähtö, silmiin katsominen, kädestä pitäminen, vesipullon tarjoaminen...

Kaikki on Minä itte. Jos rattaista erehdyt nostamaan lapsen hetkeksi kävelemään itse, ja sen jälkeen yrität saada lapsen takaisin rattaisiin - voi sitä raivon määrää...

Oli vaihe jossa poika heitti ruokaa keittiön seiniin ja lattialle, ja aina kun kielsin, hän katsoi suoraan silmiin ja teki sen uudestaan - Mitäs tähän sanot - ilmeellä 😈

Haastavaa näissä on myös ettei syli auta, ei voi ottaa syliin kesken raivarin kun rimpuilee pois ja heittäytyy lattialle. Välillä heittäytyy niin kovasti että pää kopsahtaa lattialle, ja siitä alkaakin uusi itku..

Päiväkodissa on alkanut myös näyttää omaa tahtoaan, jos joku asia ei mene niinkuin hän haluaa, heittäydytään lattialle. Olen hoitajille sanonut että reippaasti saa komentaa ja kieltää, ei mua haittaa. 

Yleensä poika on vieraiden läsnäollessa "vieraskorea" ja näyttää kaikille hymyilevän puolensa. 
Eilen satuttiin olemaan Mamalassa kylässä ja siellä kun piti alkaa pukemaan poika sai jälleen järkyttävän itkuraivokohtauksen. 
Minun äitini hämmentyi ja "meni shokkiin" kun ei ollut koskaan nähnyt poikaa sellaisena. Sanoin vain että "aa täähän on meille jo normiarkea" :D 

Se on vain vaihe...se on vain vaihe...

Viimeaikaisia pohdintoja

 

Tavoitteena on hakea yhteishaussa sosionomiksi. Eli lähteä opiskelemaan lapsiarjen keskellä. Hulluko olisin? Ehkä, mutta nyt alkaa riittämään lähihoitajahommat, vaikka päiväkodissa työskentelenkin.

Työkaveri sanoikin hyvin, "älä vain jää lähihoitajaksi, p*skaa hommaa p*askalla palkalla"

Työsopimus päättyy kesäkuun ensimmäisellä viikolla, mitäs sitten? Ainakin kesäkuu & Heinäkuu lomalla! Se on ehdoton. 

Jos en saa opiskelupaikkaa, on palattava työelämään takaisin, mutta melkein ennustan ettei työpaikka ole sitten enää päiväkoti.

Kesälle on ihana suunnitella mihin kaikkialle sitä lähtisikään, mutta mitkä niistä oikeasti toteutuu, selviää vasta kesällä...fiiliksen mukaan mennään!

Tavoitteena on myös hankkia lapselle ensimmäinen passi. Siitä oltiin aluksi eri mieltä miehen kanssa tarviiko sitä hankkia vai ei, mutta lopuksi sain periksi, ja se hankitaan. 

Olen saanut myös uuden fiiliksen somen suhteen joten katsotaan mihin se johtaa! 

♥ Iloa päivääsi! ♥

Millaisia viimeaikaisia pohdintoja sinulla on ollut?