Oon innostunut säästämisestä viime aikoina enemmän ja enemmän, sain joululahjaksi Kakeibo - Säästämisen taito-kirjan ja hetki meni aikaa lämmitellä ajatusta sille, että kirjaisin kaiken ylös.
Kirjassa on se hyvä puoli että sen voi aloittaa milloin vain eikä sitä ole päivämäärätty valmiiksi.
Siinä on valmiiksi jokaiselle kuukaudelle ja viikolle omat sivunsa. Se on tarkempi kuin esimerkiksi ruutuvihko, jolloin menojen seuraaminen auttaa myös kyseenalaistamaan ostokset paremmin.
Ajattelinkin aloittaa sen täyttämisen Huhtikuun, eli seuraavan kuun alusta! Olen siitä hyvässä asemassa että näinkin huonoon maailmantilanteeseen nähden mulla on töitä joka päivä ja saan näin ollen kuukausipalkan joka kuun lopussa. Se tilanne muuttuu kesäkuussa jolloin työsuhde loppuu ja siitäkin syystä haluan nähdä miten se vaikuttaa taloudellisesti.
→ Ensin laitetaan summa ylös paljonko rahaa on käytettävissä kuukudessa, ja vähennetään kaikki kiinteät menot kuten vuokra, puhelinmaksu, suoratoisto palvelut jne
→ Sitten pohditaan minkä summan haluaisi säästää sinä kuukautena, ei mennä kuitenkaan mopolla mahottomiin, pienikin summa on hyvä alku.
→ Motivaatiota tuo lisää se että kun kirjaat kaikki menot ylös, pääset pian tarkastamaan meneekö johonkin asiaan liikaa rahaa? Voisiko jostain säästää?
Tärkein oppi!
Muista katsoa säästämisasia positiivisesta näkökulmasta & samalla voit opetella jakamaan menosi välttämättömyyksiin ja mielihaluihin!





Tykkäsin erityisesti noista kuvista, saa selkeen käsityksen ja jopa voisi aloittaa paperille kun ei kirjaa ole. Harmi vain että tällä hetkellä ei oikein ole mistä säästää, kun on tämä maailmantilanne ja itse ravintolassa töissä, tai ainakin olin....
VastaaPoistaMutta toisaalta, tulisi ainakin tarkkaan katsottua ettei ostella mitään turhuuksia! Kyllä me tästä selvitään!♥
Kiva että tykkäsit, kuvat ovat tärkeitä! Se on ikävää että työt loppu yhtäkkiä eikä siihen itse ole voinut vaikuttaa... tsemppiä!❤️
PoistaJärkevää! Otan tästä postauksesta kopin ja tarkastelen tarkemmin menoja. Minulla on pari rahastoa,mutta niillä ei säästetä rahaa soutuveneeseen tai kesälomareissuun.
VastaaPoistaTsemppiä säästämiseen!✨
PoistaItse olen onneksi oppinut vanhemmiltani sellaisen taloudenhallinnan etten edes nyt työttömänä joudu elämään kädestä suuhun. Siitäkin huolimatta voisi olla mielenkiintoista kokeilla tätä itsekin :)
VastaaPoistaHienoa että sulla on sellainen tilanne, kaikilla niin ei ole...👀
Poistaon nimenomaan tärkeää erottaa halu ja tarve!
VastaaPoistahttps://neljanaamukahvi.blogspot.com/
Ehdottomasti!💬
PoistaUpeaa tuommainen etukäteissuunnittelu. Olen omasta mielestäni taloudellisesti ostava. Jo se, että tekee itse ruokaa kotona säästää paljon.
VastaaPoistaKiitos & totta tuo että ruoan tekeminen kotona säästää paljon!
PoistaMenojen seuranta on todella silmiä avaavaa :) Itse seuraan tällä hetkellä vain askarteluostoksia ja -myyntejä.
VastaaPoistaMä niin tartten tuollaisen. Pieni pennikin voi olla suuren säästön alku :D
VastaaPoistaSepä juuri!💜
PoistaItsellä on taas se, että raha on tehty ja siitä pitää voida nauttia. koska meillä ei ole tarvetta omistaa mitään, niin raha laitetaan lähinnä matkailuun sekä muihin nautintoon liittyvistä asioista, kuten retkeilyyn, syömiseen yms.
VastaaPoistaToi on totta myös!♥
Poista