23.5.2021

Meidän kesäsuunnitelmat 🌞

Kesäksi on vähän suunnitelmia mutta paljon tehtävää. 


Pakkaaminen & muutto

Varmasti kesän aikaa vievin asia, pakkaaminen ja muutto. Kesäkuu on aikaa pakkailla ja heinäkuun alussa muutto, toivon että osaan pakata fiksusti jotta tavarat olisi mahdollisimman helppo laittaa paikoilleen, ja ei olisi mitään turhaa.

Vanhan kodin loppusiivous

Saa nähdä kuinka hyvin sitä selviää asunnon loppusiivouksesta pallomahan kanssa, onneksi on apureita auttamassa...

Reissu Ouluun

Tämä on ollut ajatuksena että ennen synnytystä kävisin Oulussa sukuloimassa mutta nyt muutto on ensisijaisena mielessä, katsotaan miten reissun kanssa käy.

Sekä . . . 

Riippuen mihin asti ihmiset määrittelee kesää mutta toki Elokuun puolessa välissä olisi myös synnytys tiedossa 

Eli elokuussa alkaa sitten uusi elämänvaihe kun saa esikoisen syliin!🍼

Mitä kesäsuunnitelmia teillä muilla on?

31 kommenttia:

  1. Täällä kesä menee varmaan melko rauhallisesti kotosalla – esikoisemme on nyt kymmenen päivän ikäinen♥ Tarkoitus on vaunulenkkeillä lähiympäristössä, käydä kivoissa lounaspaikoissa, kahviloissa, nauttia ja olla vaan pikkuvauvan kanssa. Aika erilainen kesä kuin aiemmat, kun ei ole tiedossa reissuja mihinkään ulkomaille tms ❣

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihanalta tutustumiselta uuteen perheenjäseneen💜

      Poista
  2. Kyllä teillä on paljon tehtävää tänä kesänä! Tsemppiä muuttoon. Kesänne huipputapahtuma on vauvan syntymä <3

    VastaaPoista
  3. Ihanaa kesää ja odotusaikaa, tsemppiä muuttoonkin :) itse odotan vaan kesälomaa ja sitä neljän viikon vapautta :DD

    VastaaPoista
  4. Oii teillä on siellä tosi jännittävä kesä tulossa! Mukavaa kesää ♥

    VastaaPoista
  5. Kyllähän se elokuu vielä virallisesti kesäkuukausi on :)

    VastaaPoista
  6. Paljon onnea, iloa ja uteliaisuutta uuden elämänvaiheen myötä!

    VastaaPoista
  7. Muista myös levätä, synnytykseen tarvitset kaikki voimat ja siitä palautumiseen :) Onnea tulevaan uuteen kotiin.

    VastaaPoista
  8. Voi miten jänniä aikoja elät! Isosti onnea tähän kaikkeen! Ja kiitos ideasta tehdä lempiblogilista. Mietin sitä pari päivää ja nyt se on julki! Vaikea, mutta tosi mielenkiintoinen rutistus. Kaikkien näiden vuosien aikana on kertynyt hirveä määrä blogeja joita seuraan ja aika tiukat kriteerit niille (muuten hukkuisi blogilistoihin, joita ei oikeasti ehtisi ikinä katsoa). Listassa linkit blogeihin ja perustelut valinnoille. :) https://thildan.blogspot.com/

    VastaaPoista
  9. Paljon iloa ja onnea odotukselle, synnytykseen ja vauvan kanssa olemiseen sitten elokuussa! <3
    Kesäsuunnitelmissa on tehdä pieni kotimaan reissu, muutoin haluan levätä rankan työvuoden jälkeen ihan kotosalla tai mökillä.
    Kiitos haasteesta. Saa nähdä, saanko aikaiseksi tehdä blogilistaa. Monia blogeja luen, mutta on vähän vaikeaa tehdä listaa niistä.

    VastaaPoista
  10. Siinähän sitä on suunnitelmia kerrakseen! Muutto on jo yksistään iso juttu, tulevasta pikkuisesta puhumattakaan 🤍 Aivan ihanaa päästä uuteen kotiin 🤍 Ja kiitos haasteesta. Voi olla, että jotain vinkkaan seuraavassa postauksessa :) Ihania kesäpäiviä sinulle!

    VastaaPoista
  11. Mä oon todennut, että muutossa tosi hyviä on kaupoista saatavat banaani laatikot! Helppo kantaa, helppo pinota päällekäin yms. Toki niihin ei ihan mitä tahansa voi pakata, mutta meillä suurin osa muutoissa on kulkenut niissä :) Tsemppiä muuttoon! Onneksi uusi koti on varmasti muutto hässäkän arvoinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, mekin ollaan hyödynnetty niitä paljon! Kiitos💜

      Poista
  12. Tsemppiå muuttoon! Tuo raskaus tuo siihen omat haasteensa. Meillä on kesäsuunnitelmat vielä auki. Ennen koko perheen yhteistä lomaa pitäisi olla esikoisen rippijuhlat.

    VastaaPoista
  13. Tsemppiä muuttoon :) Mulla menee kesä uuden pennun kanssa olemiseen sekä kouluttamiseen :) Myös poikakaverin kanssa varmaan loppukesä menee :) Toivottavasti ilmat olisi hyvät niin saisi olla paljon ulkona ja kuvailla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kuulostaa hyvältä suunnitelmalta kesälle!❤️

      Poista
  14. Vastasin haasteeseen - https://sushuokailee.blogspot.com/2021/05/suosikkiblogeja-haaste.html

    Iisiä muuttotouhua ettei tuleva lapsikansalainen saa sätkyjä;)

    VastaaPoista
  15. Hei vaan. Ensi kertaa törmäsin blogiisi. Kivaa luettavaa.
    Kotimaan matkailua varmaan tiedossa itselläni. Juuri kirjoitin blogiini muutaman vinkin saariston / Kustavin taidekohteista, joissa kannattaa vierailla. Jos kiinnostaa, käy kurkkaamassa.

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi ♥

Blogin kuvat: Iphone 13