Vanhemmilla on usein jo raskauden aikana odotuksia ja mielikuvia siitä millainen vauva tulee olemaan ja millaista elämä vauvan kanssa on. Synnytyksen jälkeen kuitenkin saattaa seurata pettymys siitä, ettei äitiys olekaan sellaista onnen auvoa, kuin etukäteen oli kuvitellut, eikä isän roolikaan välttämättä heti löydy.
Ihana sekä rankka kuukausi - arki vähän sekaisin
Tämä meidän ensimmäinen kuukausi vauvan kanssa on ollut sekä ihanaa että haastavaa. En osaa sanoa oliko mulla odotuksia mitä vauva-arki tuo tullessaan kun esikoinen kyseessä ja mistään ei ollut aikaisempaa kokemusta. Kaikki on uutta ja ihmeellistä. Kotiin saapuminen, vauvaan tutustuminen, vauvan hoito, ensimmäinen kylvetys, vaunulenkki jne.. Olen oppinut paljon tämän kuukauden aikana.
On ollut ihana seurata vauvan kehitystä ensimmäisen kuukauden aikana. Vauvana hän on helppo kunhan perusasiat ovat kunnossa, imetys ja puhdas vaippa.
Aluksi kaikki toimintani oli epävarmaa, mietin että kuinka tämä tehdään oikein ja onko tämä asia normaalia? Kaikenlaisia tunteita ollaan läpikäyty niin riittämättömyyden tunteista iloon ja onnellisuuteen, mutta itkuiltakaan ei olla vältytty.
Mikä on yllättänyt / ollut vaikeaa?
Jokainen joka on yhtään lukenut blogiani raskausajastani, on ollut tietoinen että yllätysraskaus ja isäksi tuleminen on ollut puolisolleni erittäin vaikeaa, mitä tapahtuikaan siis vauvan syntymän jälkeen?
"Uusi rooli isänä voi hämmentää miestä ja saattaa aiheuttaa helposti riittämättömyyden tunteita. Isän rooli saattaa olla myös ristiriitainen, hänen pitää koettaa huolehtia väsyneestä äidistä samalla kun itse on epävarma uudesta tilanteesta"
Aloitetaan vaikka sillä että onneksi ei ole tarvinnut selvitä yksin. Puolisoni oli lomalla koko elokuun. Hän huolehti sekä minusta että vauvasta. Hän osaa tarjota apua ja tsempata oikealla hetkellä. Kertoo rakastavansa meitä ♥ Huonojakin päiviä on ollut mutta onneksi seuraava päivä on aina parempi.
"Yllätyksenä" tuli väsymys. Varsinkin ensimmäiset pari viikkoa oli hankalaa kun itsellä oli vielä kipuja synnytyksestä ja kun pari tikkiä alapäässä repesi, ei se tehnyt asioista ainakaan helpompia. Olisin itse kaivannut lepoa ja hoivaa, mutta täytyikin opetella huolehtimaan jostakin toisesta.
Pari muistutusta vielä:
✧ Muista levätä sekä syödä säännöllisesti.
✧ Kotitöiden kasaantuminen on normaalia, ehdit hoitaa ne pyykit kyllä myöhemminkin.
✧ Arjen rutiinit helpottavat päivää.
✧ Päivittäinen ulkoilu tekee hyvää.
✧ Ota apua vastaan mutta myös pyydä sitä tarpeen tullen. Ruoanlaitto tai siivousapu kelpaa kyllä, eikä siinä ole mitään hävettävää.
Tätä se nyt on! ♥ Aikuisten oikeasti.

Kiitos tästä postauksesta ❤️ Haluaisin vain sanoa sulle, että koita olla armollinen itseäsi kohtaan.
VastaaPoistaEn elä vauva-arkea, mutta itse koen myös suurta riittämättömyyttä elämän eri osa-alueilla. Joskus niin paljon, etten meinaa kestää.
Et siis todellakaan ole yksin ajatustesi kanssa ♡
Hyvinhän sinulla arki on lähtenyt rullaamaan, se vauva aika on niin lyhyt, nauti vauvan hoidosta ja uusista jutuista joita tulee koko ajan, kun seuraat vauvan kehitystä. Hienoa ! Hyvää syksyn jatkoa sinulle ja vauvalle !
VastaaPoistaIhanaa vauva-aikaa teille ja ihana kun on apua tarjolla <3
VastaaPoistaPaljon onnea äidiksi tulon johdosta, nauttikaa!!
VastaaPoistaKyllä, isä voi välillä kaivata aikaa enemmän tullessaan isäksi kuin mitä äiti. Äiti kasvaa vauvan kanssa yhteen ja isä joutuu käymään eri asioita läpi, koska ei koe raskautta samoin kuin äiti. Pikku hiljaa yhdessä.
VastaaPoistaSamoin hyvää vauva-arkea ja syksyä.
VastaaPoistaVauva-aika hurahtaa hirmuista vauhtia ohitse. Nauti jokaisesta hetkestä, niin tein itsekin kun pahin stressi alkoi ensimmäisten kuukausien jälkeen helpottaa <3
VastaaPoistaIhanaa vauva-arkea ja syksyä teille!
VastaaPoistaKiitos vierailusta blogissani ja tsemppiä sinulle vauva-arkeen! Lapset kasvavat niin nopeasti, että vauva-aika on ohitse ennen kuin sitä huomaakaan. Kolme lasta kasvattaneena muistan kyllä edelleen sen väsymyksen, mitä välillä vauvojen kanssa oli, mutta kaikesta on tähän saakka selvitty kunnialla, vaikka välillä tuntuikin, että en saa enää ikinä nukkua... :)
VastaaPoistaihanaa vauva-aikaa teille, nauttikaa :)
VastaaPoistaIhana rehellinen kirjoitus! Oikein ihanaa vauva-arkea teille <3
VastaaPoistakuulostaa siltä, että vauva-arki on lähtenyt tosi kivasti rullaamaan :) itsellä esikoisen kanssa rki lähti vielä ihan uudella tavalla käyntiin kun aloin kantaa häntä kantoliinassa. nukkui tosi hyvin ja pitkiä pätkiä niin itse pääsi vaikka minne, kahville, museoon... suosittelen kokeilemaan jos yhtään tuntuu että voisi olla oma juttu. ja ihania noi muistutukset! näin taaperon ja vauvan äitini äiti joutuu muistuttamaan noista itseään. ja ettei se hyvä vanhemmuus ole todellakaan kiinni siitä miten jaksaa vaikka siivota. pakko sanoa vielä yksi vinkki. pysähdy nauttimaan. vaikka alkuun kaikki voi tuntua kasautuvan, muista myös nauttia pikkuisesta. hän kasvaa aivan älytöntä vauhtia ja kohta sulla ei olekaan vaivaa vaan vauhdikas taapero ��
VastaaPoista