12.7.2022

Vauvan omat autonavaimet - ja vähän muutakin

Mainos / Kidzone   

Me saatiin mahtava mahdollisuus antaa lapselle omat autonavaimet, kaukosäädin ja puhelin leikkeihin. Jotta meidän aikuisten oikeat tavarat pysyisi tallessa, eikä olisi pikkusen touhottajan leikeissä mukana ja sitä myöden myös hukassa. 


Olin ensin varuillani, huomaakohan lapsi ettei nämä ole oikeita, vaikka ääntä tuleekin joka lelusta?
Mutta huoleni oli turha, nämä kelpaavat heiteltäväksi ja leikkeihin oikein hyvin, kunhan oikea kaukosäädin tai puhelin ei ole samaa aikaan esillä 
😉


Kyllä meidän touhottaja olikin ehtinyt sekoittaa meidän tv:n ennenkuin oltiin saatu nämä korvaavat lelut tilalle. Nimittäin kun katsoo tvtä, ei ole ihmisillä päätä, kun tv kuvasuhde on muuttunut jotenkin, enkä saa sitä laitettua takaisin. 

Autonavaimista kuuluu erinäisiä ääniä, varashälytin, ovikello ja auton käynnistys äänet.
Puhelimessa sen sijaan jokainen kuvake/sovellus ääntää omalla tavallaan. Sovelluksia on 16. Välillä puhelin ikäänkuin "soi" jolloin sanon Minille että "Vastaa puhelimeen, sulle soitetaan!"
Kaukosäätimessä on 24 nappulaa eri äänillä, 10 melodiaa ja 60 muuta hauskaa ääntä, esimerkiksi  eläinten ääniä.

Ennenkuin joku ajattelee että tälläiset ovat "turhakkeita" niin haluan myös muistuttaa että nämä kehittää mm. hienomotoriikkaa, tukee havannointia sekä uteliaisuutta, sekä tietenkin auttaa oppimaan värejä.

Mikä Kidzone?
Kidzone on uusi, moderni, perheystävällinen lastentarvikeketju. Kidzonen tavoitteena on helpottaa vanhemmuuden haasteita, sekä tehdä arjesta helpompaa. 
Valikoimasta löydät laajan valikoiman leluja, vaatteita, ja lastentarvikkeita jokaiseen makuun ja ikään. 

Heip! Kesän kuvaston löydät täältä!

Kyllä on näille leluille ollut käyttöä paljon! Vaan eipä ollut mun nuoruudessa tälläsiä, epäreilua!

4 kommenttia:

  1. Heh onpa hauskat ja aidon näköiset :D

    VastaaPoista
  2. Kidzone on minulle tuttu ja turvallinen paikka, josta hankittiin lasten leluja ja vaatteita. Tuliko se nyt Suomeen? Virossa se on ollut varmaan päälle 10 vuotta markkinoilla.

    VastaaPoista
  3. Omat lapset ovat jo niin isoja, ettei näitä pienten lasten juttuja enää tiedä. Itse hankin aikanaan pitkälti suomalaisia tuotteita paitsi nuorimman vaunut hankittiin saksasta, koska siinä oli parhaat pyörät, Suomen kaltaisessa maassa on yksi tärkeä juttu on vaunujen pyörät. Kunnon isot ja leveät, niin pääsee hyvin lumessa eikä tarvitse työntämällä työntää.

    VastaaPoista
  4. Kyllä näillä kelpaa nyt pikkuisen leikkiä kun ovat noin aidon näköisiä. Muistan, että meitä veljeni kanssa lapsena kiinnosti aina eteisen pöydällä olevat avainniput, joita sitten saatiin etsiä kotoa kun olimme piilottaneet ne johonkin :D

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi ♥

Blogin kuvat: Iphone 13