Täällä sitä edelleen lomaillaan. Sen sijaan että olisin tehnyt Uudenvuoden lupauksia (jotka ei kuitenkaan toteutuisi) ajattelin tehdä tavoitteiden ja unelmien listan kalenteriin. Vuodelle tavoitteita ja unelmia jotka vuoden aikana joko toteutuu tai sitten ei, ja siitäkään ei tarvitse ottaa itseensä.
Päätavoitteena on itsestä huolehtiminen. Tuntuu että se on jäänyt taka alalle nyt lapsen myötä. Aina ajattelee että lapsella on ruokaa ja tarpeeksi vaatetta.
Nyt olenkin herännyt siihen että vaatekaapin vaatteet tarvitsisivat uudistusta ja että omasta terveydestä myös pidettävä huolta.
Rahaa säästöön - Joka kuukausi olen hyvin saanut palkasta laitettua säästöön, ja sama homma jatkuu toivottavasti myös tänä vuonna. Siinä mielessä säännöllinen kuukausitulo helpottaa.

Minä en tee enää uudenvuodenlupauksia. Sain tupakan kerralla loppumaan yli 5-vuotta sitten ja nyt menen tämän onnistumisen siivellä monta vuotta
VastaaPoista