16.4.2023

Lapsimessut 2023

Suuntasin jälleen tänäkin vuonna lapsimessuille, kiertelemään ja katselemaan. Olin viime vuonna messuilla ensimmäistä kertaa ja jäi fiilis et nää on messut mun makuun! 

Hyvin järjestetty tapahtuma, tekemistä lapsille, upeita yrityksiä sekä tuotteita lapsiperheille.

Tänä vuonna kävin kaikkina kolmena päivänä messuilla. Menin heti 9 paikalle. Joka päivälle on erilaista messuohjelmaa, esimerkiksi satuhahmojen kulkue, pomppumaailma, muotinäytöstä, tanssia, teatteria, musiikkiesityksiä ja vaikka mitä!

Se mistä meidän lapsi innostui eniten oli tietysti muumien esitys 


                                  Aktiiviset tekemiset messuilla olivat esimerkiksi:

PomppulinnaMaailma, peuhualue, Poliisi & paloauto, kirjastoauto, satumetsä, tanssituokiot, Jamkids ja  muut pienemmät leikkialueet

Pomppulinnoja oli pienten puolella 6 ja isojen puolella 10, eli valinnanvaraa löytyi kyllä.


Vaateosastolta odotin eniten hypistelyä ja fiilistelyä. En ollut etukäteen päättänyt että joku tietty täytyisi ostaa, koska usein sitten suljen silmäni kaikelta muulta. 
Heti tein huomion että tänä vuonna messuilla oli useampi kirppis, esim Naperokirppis sekä Lastenkirppiskirahvi. Pyrin itsekin ostamaan mahdollismman paljon käytettynä joten on hienoa että näin isossa ostotapahtumassa myös vastuullisuus ja kierrätys on näkyvillä.



Kaikon osaston tunnistaa kaukaa näistä bambikuvioisista vaatteista.

METSOLA 

Metsolalla oli tänä vuonna selkeästi puputeema. 

Me ei puputeemaisia vaatteita ostettu, mutta jälleen uusi kettupaita lähti mukaan...

Imetyspiste & Vaippavarikko


Jälleen hienosti oli tehty vaipanvaihtopiste sekä imetyspaikka näkyväksi ja selkeäksi. Libero piste tarjosi loossin vaipanvaihdolle, eikä omia vaippojakaan tarvittu, vaan sieltä sai ottaa sopivan vaipan lapselle. Tänä vuonna sai testata Libero touch hybrid vaippoja. 



Perjantai päivän messulöydöt

Gugguu tupsupipo / Little Maya rusettipanta / Oppi & Ilo - eläinperhe päättelypeli / BIG plus plus setti / Metsola pupu pipo / Muumikirjat / Metrilakua

Löytöjä tein aavistuksen enemmän kuin edellisvuonna (Lapsimessut2022) ja rahaa kului viime vuonna n. 50 € ja tänä vuonna hieman enemmän.


Nämä Big Plusplussat osottautuikin heti hittitekemiseksi. Ja mikä parasta, nämä kehittää hienomotoriikkaa, luovuutta, keskittymistä ja kärsivällisyyttä. Rakennuspalojen poimiminen ja rakentelu kehittää lapsen silmän ja käden yhteistyötä. 

Lauantaina lapsimessujen lisänä oli lemmikkimessut. Tämä päivä oli kaukana seesteisestä ja mukavasta messutunnelmasta, ihmisiä oli kasapäin ja ainakin kolminkertainen määrä perjantaihin verrattuna. Aamulla käytiin pyörittämässä onnenpyörät ja saatiinkin niistä voittoja. Maisteltiin puurot ja jogurtit mitä oli tarjolla. Ja suunnattiin lemmikkiosastolle. 

Sunnuntaina sensijaan oli aivan rauhallista käydä, toki viihdyttiin vähemmän aikaa kun oltiin jo nähty kaikki.



Kaikinpuolin jäi taas fiilis että messuilla on kaikille koettavaa ja nähtävää! Lauantai oli paljon täydempi päivä kierrellä kuin perjantai. Löytöjäkin tehtiin jonkun verran. 

Kävitkö lapsimessuilla?

1 kommentti:

  1. mie pääsin käymään lauantaina lasten kanssa, vieläkään en ole toteuttanut sitä, että kävis ensin yksin ja seuraavana päivänä lasten kanssa, että sais eniten iloa irti messuista :D
    http://www.sangynalla.fi

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi ♥

Blogin kuvat: Iphone 13