15.2.2024

Lapsi 2,5v - meillä ollaan päiväkuivia!

 Meillä ei ollut todellakaan kiire päiväkuivaksi oppimisen kanssa, vaan lapsi alkoi itse näyttämään merkkejä että olisi valmis kokeilemaan kalsareita. Vaippa alkoi olla kuiva yhä useammin ja lopulta pissat tuli pelkästään pönttöön eikä vaippaan. Suunnattiin siis vaatekaupoille kalsareita/boxereita ostamaan. Lapsi sai itse valita mieleiset jotta se motivoisi enemmän. Yllätys, mukaan lähti Ryhmä hau ja monsteriauto boxereita. 



Päiväkotiin ilmoitettiin myös heti että lapsella on nyt vain kalsarit että tietävät. Hieman empivät kun lapsi vielä niin pieni, mutta lopulta kun huomasivat että hän osaa kyllä kertoa jos on pissahätä niin ovat olleet iloisia miten helposti kaikki on mennyt - pissavahinkojakaan ei ole tullut päiväkodissa kertaakaan. Päiväkodissa pitävät unilla ja ulkona vaippaa koska on pakkaskelit. 

Kuukauden päivät mentiin päiväkuivana ja nyt alkaa olemaan yövaippakin kuiva, joten ajattelin ottaa käyttöön tarrataulun vaikkei lasta olekaan tarvinnut palkita näistä asioista vielä. Ajatuksena on että jokaisesta kuivasta yövaipasta saa tarran. 

Lapsi käy aamuisin itse potalla tekemässä tarpeet ja esittelee ne innoissaan vanhemmalle, hämmästyn joka kerta miten kivuttomasti asiat on mennyt eteenpäin. 

Hypin riemusta kun tajusin paljonko rahaa säästyy kun ei tarvitse vaippoja ostella kokoajan nimittäin ne jos mitkä, on kalliita! 

Sain myös päiväkodissa toiselta vanhemmalta ihmettelyä että nytkö jo pitää opettaa lapsi kuivaksi, he ei ole vielä edes aloittanut, haluankin muistuttaa, että nämä asiat ovat yksilöllisiä, mekään ei olisi aloitettu ellei lapsi olisi näyttänyt merkkejä siitä että sitä voisi kokeilla. Tällä asialla ei ole kiire, jokainen perhe tekee juuri niinkuin heille on parasta 💗

1 kommentti:

  1. Meilläkin on tuo kuivaksi opettelu jo hyvässä vauhdissa. Päivät menee jo lähes poikkeuksetta ilman vahinkoja, mutta yöllä on vielä yövaippa sekä vuodesuojat tarpeen. Meillä on ollut potta käytössä, mutta ei yhtään hullumpi idea myöskään tuo suoraan pöntölle opettaminen! 🚽

    Minäkin laskelmoin noita vaippakustannuksia, kyllä siinä sievoisen summan säästää vuodessa! 💰

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi ♥

Blogin kuvat: Iphone 13